…koko päivän perillisteni jätöksiä torpasta niiden itsensä ollessa Särkänniemessä huvittelemassa, soitin isälleen, ja tein selväksi, etten tahdo nähdä poikia kotona vähään aikaan. Sikailkoot jossain muussa osoitteessa ensi viikon.
Tullessani perjantaina töistä, löysin tuvanpöydältä lapun, jossa luki: Sori! Talo on vähä sotkune, ku ei ehitty siivota. Tuli kiire.
Itselleni muistutukseksi:
- Koska syyslukukausi on nyt alkanut, menen huomenna koululle hitsaamaan laistaakseni edes yhden päivän eristysurakastani.
- Vien sinne samalla hondurasilaisen paskahuusinpyttyni ruumiin kaikkien innokkaiden putkimiesopiskelijoiden ihailtavaksi.
- Olen tänään ottanut ihania kuvia naamastani ja epäspanieleista uudella, hienolla digikamerallani, ja lähetellyt niitä ympäri nettiä.
- Hupinsa kullakin.
- En ole vielä kerennyt suunnitella uutta, hienoa blogiani.
- Tämä blogi alkaa jo kyllästyttää, tyhmä nimi ja kaikkea.
- Koirapäiväkirjan pitokin kyllästyttää, koska en saa liitettyä siihen epäspanieleiden kuvia sanomaa elävöittämään.
- Blogilistallakin sijoitus tippunut muutamassa päivässä kahdensadan joukosta yli kuudensadan.
- Yök.
- Alankin heti sitä suunnittelemaan.
- Älkää häiritkö, yritän keskittyä.
Pyryharakka


3. Elokuu 2008 klo 22.20
Heti, kun olen netistä hetken poissa, blogisi tipahti alemmaksi :O
Äkkiäpä blogisi täyttyi. Vuodatuksessa ja Bloggerissa, ja mitä niitä nyt on, pystyy laittamaan paljon kuvia ja vielä enemmän tekstiä. En minä sillä, että pitäisi sinunkin vaihtaa firmaa, ihan muuten vain mainitsin.
4. Elokuu 2008 klo 7.18
Ei se toisaalta haittaa…
Itehän mä oon tänne laittanu niitä tolkuttoman isoja otoksia… Tästä lähtien pienennän ne, niin eivät vie tilaa niin paljon. Tykkään näistä ajatukseni.netin pohjista kovasti, ja tänne voi aina toivoo uusiakin…
Eikös se ole ihan hyvä aloittaa uusi päiväkirja kerran vuodessa, ei kerkiä tympääntymään entiseen..
Pyryharakka