Liiketoiminta laajenee

Anttilasta tilaamani tissiliivit ja ellokselta tilaamani farkut saapuivat tänään. Onnitelkaa minua! Mahdun vaivatta 38-numeroisiin pöksyihin! Vuosi sitten numeroni oli 44, ja nekin menivät kiinni vain vaivoin. 

Keimaillessani uusien, hienojen vaatteideni kanssa peilin edessä, tein vielä toisenkin mullistavan havainnon: perseeni on kiinteytynyt koko kesän kestäneen putkienmutkien eristämisen ja siihen olennaisena osana kuuluvan tikkaille kipuamisen ja sieltä laskeutumisen ansiosta.

Tästä kaikesta innostuneena aloin suunnittelemaan laajennusta pyryharakan putkipojat oy:n toimenkuvaan: Firma tulee ottamaan vastaan myös eristys-urakoita. Työntekijöiksi otetaan isoperseisiä naisia, jotka maksavat firmalle huomattavat korvaukset kahden kuukauden perseenkiinteytystehokurssista. Näin kaikki ovat tyytyväisiä, ja Firmalla on varaa palkata lisää sinäällään hyödyttömiä, mutta komeita ja vähäpukeisia nuoria putkimiehiä palvelukseensa.

Jatkan tämän idean kehittelyä samalla, kun hoidan epäspanieleitani. Päivitän koirapäiväkirjan myöhemmin, mikäli kehtaan.

Pyryharakka

Ei yksinkertaisesti jak-sa

Itselleni muistutukseksi:

- Lähdin tänään tuntia aiemmin pois töistä, koska oli oksettava olo.

- Kotona mittasin verensokerin, mittari näytti 27.

- Vieläkin on vähän paska olo, vaikka pahin on jo takana.

- Yritän lähettää kuvia kuvablogiin, jotta saisin linkitettyä ne sieltä tänne, mutta se ei onnistu.

- Ei viitsi enää edes yrittää.

- Eikä viitsi päivittää koirapäiväkirjaakaan.

- Nyt viitsin kuitenkin mennä peiton alle.

- Yäk.

Pyryharakka

Aamulla…

…jatkoin hyvin alkanutta korkeuskammoiluani, mutta aamupäivän kuluessa aloin jo tottua tilanteeseen. Iltapäivällä pääsinkin taas takaisin varsinaiseen työkohteeseeni, kellariin.

Itselleni muistutukseksi:

- Olen palkinnut itseäni eilen ja tänään ihan hyvällä omallatunnolla, koska olen töissä pistänyt henkeni likoon putkienmutkien eristämisen vuoksi:

1. Tilasin eilen anttilan tiliin itselleni kahdeksallakympillä tissiliivejä ja alushousuja.

2. Elloksen tiliin puolestaan tilasin kahdet farkut ja topit.

3. Tokmannilta ostin vanhentuneita hampaidenvalkaisunauhoja yhdellä eurolla.

4. Paikallisen K-kaupan tiliin ostin uutta hoitoainetta, joka tuubin kyljessä lukevan tekstin mukaan tuo kuiville ja rasittuneille hiuksille vahvuutta&kiiltoa.

5. Paikallisesta S-marketista ostin uuden purkillisen laihdutuslääkettä.

- Aika paljon satsausta siihen, että näytän kauniilta eristäessäni putkia pölyn ja paskan keskellä kellarissa.

- Pitäisi päivittää koirapäiväkirja, koska epäspanielit ovat tulleet riivatuiksi, mutta en taida tänään jaksaa.

- Huomenna sitten.

- Menen kokeilemaan uutta hoitoainettani, ja näytän huomenna raksaukoille uusia vahvuutta&kiiltoa uhkuvia hiuksiani, vaikka miehethän tunnetusti huomaavat tällaiset asiat ihan näyttämättäkin…

Pyryharakka

Kauhusta kankeana

Jouduin eristämään putkienmutkia korkeilla, lonksuvilla tikkailla varpaillani seisten pää ja kädet työnnettynä sellaiseen rakoon, johon ne juuri ja juuri mahtuivat. Pelotti niin, että ihan itketti, ja päivän päätteksi paidan selkä oli tuskanhiestä ihan märkänä. En kyllä tajua, että miten ne miehet uskaltaa tehdä niitä helvetin stunttejaan siellä, keikkuuvat milloin minkäkin parrun päällä millon missäkin asennossa. Helevetin simpanssit.

Tämän kaiken lisäksi olen vielä pettynytkin. Laitoin cityn peilikuvaan kauneimman kuvan, minkä olen itsestäni koskaan ottanut, ja pisteet ja ikä on arvioitu surkeammaksi, kuin koskaan ennen???? On se kaunis. On! Kattokaa vaikka:

http://www.city.fi/peilikuva/tulimerkki/

Menen hetkeksi hoivaamaan epäspanielilaumaani miettien samalla, kenelle kostaisin tämänpäiväisen angstini, jos edes se helpottaisi hieman tätä olemisen suurta tuskaa.

Pyryharakka

Rahanmenoa

Jouduin tänään tarjoamaan pitsan Pienemmälle Pojalle, koska se joutuu nukkumaan tuvansohvalla sen aikaa, kun sen huonetta käytetään epäspanieleiden lastenkamarina. Mr. Puberteetille tarjosin pitsan lohdutukseksi, koska se ei saa nukkua sohvalla, vaikka haluaisikin. Söin itse kanasalaatin korvauksena siitä, että jouduin eto asioiden vuoksi viemään pojat tuppukylään asti pitsalle.

Syötyämme päätimme vielä poiketa paikallisessa citymarketissa ostamassa penturuokaa. Kassalle päästyämme ostoskorissa oli kuudenkympin arvosta vinkuleluja, palloja, luita, ja helvetin kallista penturuokaa. Sinne meni yhden pennun varausmaksu. Koska tilini taitaa olla jo miinuksen puolella ennestäänkin, ostin nämä välttämättömät tarvikkeet luottokortillani.

Kotiin tultuamme yksi kiitollisista epäspanieleista nuolaisi pehmoista, luun muotoista vinkuleluaan kaksi kertaa, käänsi kylkeään, ja alkoi nukkumaan. Ehkä olisin sittenkin voinut ostaa ne lelut sitten, kun minulla olisi ihan oikeasti ollut rahaa niiden ostamiseen.

Huoh…

Pyryharakka

Olen…

…käyttänyt seitsämän tuntia ainutkertaisesta elämästäni siivoamiseen, eikä täällä ole edes niin siistiä, kuin pitäisi.

Turhauttaa, ja olen muutenkin ihan joutotyyppi.

Ei viitsi kirjoittaa.

Eikä minulla oikeastaan ole edes mitään kirjoitettavaakaan.

Pyryharakka

Ps. Pieni lisäys näin jälkikäteen:

- Päivitin koirapäiväkirjan

Puhki ja poikki

Itselleni muistutukseksi:

- Olin töissä kipeänä.

- Kurkkuun ja päähän koskee ja on kivulias menstruaatio.

- Aamulla menin insuliinisokkiin, istuskelin aikani abc:n vessan lattialla ja söin suklaata ja join sokerillista kokista.

- Firman työhaalarit päällä.

- Kuka tahansa voi nyt ihan hyvällä omallatunnolla sanoa, että tuppukylän sen ja sen putkifirman amatööriputkimies oli kännissä jo heti aamu seitsämältä.

- Maine menee, mutta kunnia kasvaa.

- Töissä join ystävällisen rakennusmiehen kahvit, koska en kerennyt edes omia eväitä laittaa pommiin nukkumisen vuoksi.

- Kaikenkaikkiaan aika kaoottinen päivä.

- Nyt harkitsen jo nukkumaan menoa.

- Hoivaan vain hetken epäspanieleita, ja sitten…

- Viettäkää te oikein lokoisaa perjantai-iltaa, mutta älkää juoko liikaa, se antaa teistä niin epämiellyttävän kuvan kanssaihmisten silmissä.

Pyryharakka

Laatimani lista ruumiinosista, joihin koskee:

1. Kurkku

2. Korva

3. Pää

4. Oikea käsi

5. Vasen käsi

6. Alavatsa

Vaikka olen näinkin kipeä, olin tänään ihan normipäivän töissä, kun vähennetään siitä auton katsastuksessa käyttö, ja aamuinen insuliinisokki, jonka vuoksi myöhästyin 24 min. Hain vielä päivän päätteeksi arvauskeskuksesta uuden reumakipulääkereseptini, ja hain lääkkeet apteekista. Enkä kyllä jää töistä pois huomennakaan, onhan minulla viikonloppu aikaa sairastaa!

Nyt lähden vastaanottamaan joka iltaisen annokseni epäspanieliterapiaa ja meseen.

Pyryharakka

Vouhka

Itselleni muistutukseksi:

- Varsin hektinen päivä tänään:

- Käytin epäspanielit neuvolassa aamulla.

- Menin loppupäiväksi töihin eristämään, ja katselemaan haaveillen keskeneräisiä kuparilinjoja, joita olisi ihanaa päästä juottamaan paikoilleen.

- Etsin kuumeisesti ympäri raksaa Valtavan Suurta pahvilaatikkoa epäspanielipesueelleni.

- Kävin ruokakaupassa ostamassa takakontin täyteen ruokaa.

- Seurustelin aikani epäspanieleiden kanssa.

- Mesetin hetken suuren salaisuuden kanssa suurista salaisista asioista.

- Kirjoitin kaikille koiranostajille sähköpostit.

- Siivosin laatikollisen mansikoita pakkaseen.

- Päivitin koirapäiväkirjan.

- Nyt kirjoitan blogia.

- Kaikki tämä, vaikka päätä onkin särkenyt koko päivän aivan julmetusti, ja menkat mitä ilmeisimmin tekevät tuloaan, koska jouduin putkia eristäessäni nielemään kyyneleitä vieläkin muka närkästyneenä eilisestä tuuletusviemäriasiasta.

- Koska ottamani aspiriini ei näköjään auta tähän päänsärkyyn, menen ottamaan toisen ja yritän parhaani mukaan rauhoittua.

Pyryharakka

Itselleni muistutukseksi:

- Vituttava päivä töissä:

- Ensin sanotaan, että amatööriputkimies saa tehdä kaksi tuuletusviemäriä, jonka jälkeen…

- …tuuletusviemärit tekevätkin toisen firman putkimiehet, jonka aikana….

- …amatööriputkimies eristää vitun putkia vitun kellarissa, ja päivän päätteksi…

- …pomo käy sanomassa, että amatööriputkimiehen tekemä Spektaakkelimainen Viemäri on toimiva, mutta ruma.

- Nyt en kyllä ala enää mitään.

- Onneksi saan huomenna nukkua yli tunnin pidempään, koska varasin yhdeksäksi vauvaneuvolan epäspanieleille.

- Ttu tätä elämää.

Pyryharakka

« Vanhemmat merkinnät