Minulla ei liene ole tarvetta kirjoittaa tämän päivän kulusta tämän tarkempaa raporttia.
Pyryharakka
Olen idioottikoiran kanssa joessa uimassa. Yritän päästä rantaan keinolla millä hyvänsä, koska minun on löydettävä idioottikoiralle pahvilaatikko, johon se voi synnyttää pentunsa. Idioottikoira synnyttää kolme sammakkoa: vihreän, punaisen ja sinisen. Itken hysteerisesti, koska tiedän, ettei kukaan tahdo ostaa sammakkoa koiranpentuna, ja ne jäävät minun hoidettavakseni. Eläinlääkäri tarjoutuu lopettamaan sammakot ilmaiseksi, mutta en suostu, koska olen jo kiintynyt niihin.
Herään, käsiin koskee, ja menen tupakalle.
Minun pitää koulussa kirjoittaa tutkielma Sartresta. En ymmärrä, miksi putkimiehen pitää tietää jostain filosofista niin paljon. Koska en osaa käyttää tietokonetta, minut pakoitetaan kirjoittamaan tutkielma sulkakynällä. Raivostun niin kovasti, että juoksen luokasta tanssisaliin, ja alan eristämään portaiden kaiteita. Tanssisalissa on vähäpukeisia putkimiehiä, jotka nauravat raivolleni.
Herään, ja käsiin koskee kamalasti. Otan 800mg Buranaa ja käyn tupakalla päättäen samalla, että googletan heti aamulla sartren.
Kävelen opiskelukaupungissani torilla, jossa on paljon onnellisia ihmisiä. Tahtoisin liittyä muiden joukkoon, mutta ihmiset väistävät minua, eivätkä tahdo katsoa minuun päin. Kun kuljen, eteeni ilmestyy aina tyhjä väylä. Tiedän, että kukaan ei rakasta minua. Muutun näkymättömäksi, ja tiedän kuolevani kohta.
Herään, enkä saa enää nukuttua kivun takia.
Pyryharakka
Itselleni muistutukseksi:
- Valvoin miltei koko yön käsien takia.
- Sen verran nukuin kuitenkin, että ehdin näkemään unen, jossa olin hukkuneena Tuppukylän uudessa, hienossa uimahallissa altaiden alla käytävällä, jossa eristän putkia. Virtuaalimies sukelsi luokseni, ja sanoi olevansa rakastunut nuoreen ja kauniiseen hukkuneeseen neitoon kulman takana. Vähän ennen heräämistäni oivalsin sen totuuden, ettei minua kukaan, ikinä voi rakastaa sillä tavoin, kuin itse haluaisin.
- Heräsin siihen, että sokerit olivat matalalla, ja olin pettynyt elämääni.
- Olen alkanut pitämään päiväkirjaa Idioottikoiran raskaudesta blogin sivussa.
- Luulenpa, että se kuolee synnytykseen.
- Pelottaa ihan hirveästi.
- Olen kyllästynyt jälkikasvuuni.
- Laitan ne ensiviikolla tätini luo Idioottikoiran kanssa, koska nykyään valvon yöllä särkyjeni takia, olen töissä 7-15.30, ja aloitan sen jälkeen suursiivouksen kotona, koska pojat eivät ole saaneet muuta aikaiseksi, kuin lisää sotkua ja jääkaapin tyhjentämistä päivän aikana.
- Hermo palaa.
- Pitäisi viedä pyykit ulos kuivamaan, mutta koska särkylääkkeet ovat lopussa, niin en taida kärsiä.
Pyryharakka
Ps. Kysymys tätä blogia säännöllisesti lukeville ortopedeille:
- Pitääkö käteni nyt amputoida?
- Jos pitää, niin kuinka saan kirjoitettua blogia ja koirapäiväkirjaa nettiin pelkillä tyngillä?
…sokissa. Onneksi Mr. Puberteetti oli kotona minua auttamassa. Nyt on niin huono olo, etten osaa kirjoittaa mitään, enkä viitsi edes siivota, vaikka Pienempi Poika oli rikkonut uuden, hienon helkamahellani mukana tulleet styroxit pitkin lattioita.
Pyryharakka
Ps. Itselleni muistutukseksi:
- Sain kannustavan palkinnon tänään töissä ja ajelin Valtavan Suurella Pakettiautolla.
- Kiva päivä.
…idioottimaisuus jatkuu.
Itselleni muistutukseksi:
- Meinasin pillahtaa itkuun, kun liukumuhvi jumittui viemäriputkeen niin kovasti, että minun piti käydä pyytämässä miehiltä apua.
- Meinasin pillahtaa itkuun, kun ystävällinen vanhempi putkimies irroitti liukumuhvin putkesta.
- Meinasin pillahtaa itkuun, kun viisaammat päättivät vasta rakentamieni viemäreiden valmistumisen jälkeen, että niihin pitääkin lisätä vielä rassiluukut.
- Meinasin pillahtaa itkuun, kun jouduin purkamaan rakentamiani hienoja viemäreitä asentaakseni niihin tarkistusluukut.
- Meinasin pillahtaa itkuun, kun ystävällinen vanhempi putkimies kävi neuvomassa minulle helpomman ja kätevämmän konstin eristää putkienmutkia.
- Itkuun pillahdin vasta, kun kotiin tullessani näin, minkälaisen siivon pojat olivat saaneet kotona aikaiseksi töissä ollessani.
Pyryharakka
Ps. Kysymys tätä blogia säännöllisesti lukeville gynekologeille:
- Onko olemassa nimenomaan putkimiehille tarkoitettua hormonihoitoa, jonka ansiosta he kykenevät rakentamaan viemäreitä, sekä eristämään putkienmutkia ilman itkuun pillahtamista?
Rakentaessani katon sisään tarkoitettua viemäriä katon rajan alapuolelle, purkaessani sitä, ja rakentaessani samaa viemäriä uudelleen oikealle kohdalleen katon sisään, suunnittelin tulevaa firmaani. Seuraavaksi alustava suunnitelma ko. firman toiminnasta:
1. Firman listoilla olevat putkimiehet opetetaan heti pienestä pitäen huolehtimaan siitä, että työmailla osat ja työvälineet löytyvät niille varatuilta paikoilta, jotta NIITÄ EI VITTU TARVITSE ETSIÄ PUOLTA PÄIVÄÄ PITKIN TYÖMAATA.
2. Firman toimitusjohtaja Pyryharakka ****nen saa ajaa kalliilla firman rahoilla hankitulla mersullaan työkohteesta toiselle, ja hänellä on oikeus VITTUILLA KAIKILLE KÖYHEMMILLE.
3. Firmaan palkataan ainoastaan kaksikymmentä vuotta toimitusjohtajaa nuorempia putkimiehiä, jotka suostuvat työskentelemään lämpimillä keleillä ilman paitaa tyköistuvissa työhousuissa.
4. Firmalla on oikeus vaihtaa putkimiehet nuorempiin, mikäli heidän ulkonäkönsä ja fyysinen olemuksensa repsahtavat iän karttuessa.
Työrupeamani Pyryharakan putkipojat oy:n toimitusjohtajana tulee olemaan elämäni parasta aikaa.
Pyryharakka
…taidokkuuteni putkien mutkien eristäjänä hipoo neroutta, aion huomenna siirtyä ihan suosiolla rakentamaan jälleen uutta viemäriä. Kaikissa ruumiini onteloissa on yhteensä n. kaksi ja puoli kiloa lasivillaa.
Itselleni muistutukseksi:
- Idioottikoira on taas virkeä, ja jaksaa hymyillä.
- Ehkäpä se on nyt, aamupahoinvointien mentyä ohi, alkanut nauttia raskaudestaan ja suunnittelee parhaillaan, minkä värisiä talutushihnoja alkaa neuloa lapsilleen.
- Lastenhuoneen sisustaminen jää toden näköisesti minun vastuulleni, uroskoira kun on liian akateeminen osatakseen rakentaa mitään.
- Peukalo keskellä tassua.
- Väsyttää niin, etten edes saa selvää kirjoittamastani tekstistä.
- Pitää tulla jonain virkeämpänä hetkenä lukemaan, mitä minulle on tapahtunut tänään.
- Nyt menen keittämään perunoita.
- Tehkää tekin niin.
Pyryharakka
…kiitos hienosta viemäröinnistä vähensi huomattavasti tarvettani somatisoida oma henkinen pahoinvointini sinäällään terveeseen, mutta siunatussa tilassa olevaan koiraani.
Itselleni muistutukseksi:
- Eristys-työni on edennyt seuraavaan vaikeus-asteeseen: PutkienMutkien Eristämiseen.
- Mikäli joku teistä ei ole koskaan päässyt läheltä seuraamaan, kun ammattimies eristää putkienmutkia, voin luonnehtia tätä toimenpidettä vittumaiseksi silpomiseksi.
- Miksi niihin mutkiin ei ole voitu tehdä sellaisia valmiita muotteja, jotka sitten vain laitettaisiin paikoilleen?
- Ihan samaan tapaan, kuten toimitaan niiden suorienkin osuuksien kanssa?
- Eipä tässä oikeastaan muuta tällä kertaa.
Pyryharakka
Ps. Parempi jättää nämä putkienmutka-asiat jollekkin ammattifoorumille pohdittavaksi, jotteivät normaalit ihmiset kyllästy näin monimutkaiseen ammattislangiin, koska se voi taas aiheuttaa yhtä räjähdysmäisen lukijamäärän laskun kuin silloin, kun kirjoitin kolmen päivän ajan tänne pelkistä paskahuusinpytyistä.
…vaiheessa kuukautiskiertoa, voi ihminen olla niin rasittava, että hänen on järkevämpi säästää netinkäyttäjiä ja raivota keskenään salaisilla The Projektisivuilla.
TTu.
Pyryharakka
Alakulopäivä tänään. Kaikki mättää. Mikään ei ole hyvin. Yök.
Päällimmäistä vitutuksen aihetta ei liene ole syytä repostella tänne kaiken kansan luettavaksi, voinhan muistuttaa sen sitten myöhemmin mieleeni salatuilta The Projektisivuilta. Mutta paljon mieltäni mustuttaa nyt myös idioottikoiran raskaus. Se on nyt muutamassa päivässä paisunut, kuin pullataikina, ja sanoo olevansa väsynyt. Soitan sitten eläinlääkärille, kun se ei enää jaksa juosta valon nopeudella keittiöön kuullessaan kinkku- ja juustopaketin äänen. Miksi en voinut viedä sitä heti menkkojen jälkeen lääkäriin? Voi vittu jos se nyt kuolee tuohon tilaansa. Voi vittu! Ensi viikolla alkaa taas työtkin, ja pitää luottaa siihen, että pojat osaa vahtia sen vointia keskenään. Entä, jos se kituu kuoliaaksi sillä aikaa, kun nämä pelaavat jotain vitun pleikkaria ja juovat jotain vitun kaakaota?
Sen verran tosin mainittakoon, että tämä raskaus on saanut sen muuttumaan positiiviseenkin suuntaan: Se kävi tänä aamuna pyytämässä ulos ihan itse, eikä antanut sankarikoiran hoitaa tätäkin velvollisuutta. Ehkäpä se ei olekaan niin tyhmä, kuin olen kuvitellut, hivenen laiska ja omalaatuinen vain.
No, kyllä tämä tästä. Käytän sen vielä äitiysneuvolassa viikkoa ennen laskettua aikaa.
Taidanpa juoda pari Valtavan Suurta Tölkillistä karjalaolutta, ja mennä kuuntelemaan Loiria sänkyyn. Ei kai tässä oikein muutakaan voi, kun viikkosiivouksetkin on jo tehty, ja käsien takia en viitsi edes ajatella mitään sen raskaampia hommia tälle päivälle.
Pyryharakka