Siellähän on jo täys syksy ja pimeetä ja märkää ja kylmää.
Kuinka tässä näin kävi?
Pyryharakka
No Helevetti…
Kummituksia on olemassa, muisteloita varsan kuolemasta..
Uskaltauduin katselemaan varsan kuvia tietokoneelta pitkästä aikaa. Sen kuolemasta on nyt jo yli puoli vuotta ja kipeetä tekee vieläkin. Siinä se juoksee ensimmäisenä päivänä varsalaitumella muiden vuosikkaiden seurassa. Punainen hevonen. Isän kuolema meni jotenkin ohi sillä voisentään -asenteella, mutta sen nuoren koheltajan elämän loppuminen meinasi musertaa minut totaalisesti.
Sen ruunauksen piti olla ihan rutiinijuttu. Pallit pois vaan. Naks. Toimenpide sinäällään meni ihan hyvin. Kaikki tehtiin eläinlääkärin kanssa kirjan oppien mukaan.
Siinä vaiheessa, kun sen olisi pitänyt alkaa virota nukutuksesta, aloin epäillä, ettei kaikki ollut kohdallaan.Se nimittäin ei meinannut nousta millään. Me jouduttiin pakottamaan sitä jaloilleen ihan kovilla otteilla, mutta se vaan ei noussut. Siinä vaiheessa mulle alkoi jo iskeä ihan hirveä hätä sen puolesta, vaikka tietysti en sitä eläinlääkärille mitenkään näyttänyt. Siinä hommassa oli mukana hoitajapyryharakka, joka ei hämmästy mistään. Siinä aikamme köntyröityämme huomattiin, että siltä alkoi suolet tulla leikkaushaavasta ulos. Ei muuta, kuin uutta nukutuspiikkiä kaulalle, ja minä pitelemään montasataa kiloista otusta mahdollisimman selällään, kun eläinlääkäri koetti saada niitä suolia takaisin sisälle, mutta eihän siitä mitään tullut. Vaikka se miten yritti ja yritti, niin niitä tuli sieltä aina vain lisää, ja suoltahan hevosessa piisaa. Puoli tuntia siinä äherrettiin, ja minäkään en edes huomannut, että paikat olivat tosi kipeitä sen varsan pitelemisestä selällään ja se yskäkin, joka oli minua vielä aamulla vaivannut, oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen.
Lopulta me sitten sovittiin, että laitetaan se nukutuspiikki. Vaikka me oltaisiin ne suolet sen sisälle saatukin, niin se olisi kuollut sitten myöhemmin kivuliaasti suolistotulehdukseen.
Oli niitä elämäni hirveitä tilanteita, kun silitin sen turpaa kun se veteli viimeisiä henkosiaan. Vieläkin itkettää, kun kirjoitan siitä.
Anteeksi varsa. Anteeksi.
Illalla kylän ukot ja orja kävivät hautaamassa sen pellon taakse metsänreunaan. Yleensä mä en itke. Ainakaan ääneen. Silloin illalla itkin, itkin kuin pikkulapsi. Heittelin Diapampäissäni astioita seinään, vaikkei näiden elämää suurempien tunteiden julkituominen minun heiniäni olekkaan. Uskalsin sen haudallakin käydä vasta muutama kuukausi sen kuoleman jälkeen. Kylvin kauraa sinne. Ja itkin taas.
Tätä tapahtumaa seurasi tietysti se pakollinen maniajakso, jolloin koetin myydä hevosen varusteita. Ihmiset kyllä niitä ostelivatkin, muutama kiva ihminen tietysti muisti tinkiä hinnat pohjalukemiin, koska mulla ei siinä tilanteessa ollut luontoa pitää puoliani. Ostin kalliilla hinnalla sen hassun rakkikoiran meidän perheeseen, josta teille kirjoitinkin tuossa pari päivää sitten.
Outoa tässä tapahtumasarjassa on se, että se varsaparka vieläkin joskus hörähtää mulle aitauksesta, kun olen selin siihen auton ovea avatessani. Alkuun en uskaltanut mennä tallille kissaa ruokkimaan, kun pihaton puolelta kuului sen kavion raapaisu. Sen kummittelu oikeesti meinaa saada mulla paskat housuun. Nämä jutut ehkä kävisivät paremmin järkeen, jos olisin miettinyt sitä kovasti ja sitten kuulisin sen äänen. Mutta olen sen hörähdyksen kuullut pariin otteeseen ilman, että olisin moneen päivään muistellut koko hevosta.
Siellä se onneton parka on pihatossaan vieläkin…
Mulla on ihan hirveä ikävä sitä…
Pyryharakka
Orja tekee mokkapaloja ja vaikeroi…
Mr. Puberteetti on ollut kylillä koko päivän…
Pienemmästä pojasta tuli onnellinen rillipää…
Pyryharakka on käynyt kampaajalla kun viime perjantaina se aika peruuntui…
Koirat kuolaavat sängyssä…
Vähän liian tasapaksua minun makuuni…
Pyryharakka
Vähä-älyinen koira, jonka piti olla suomalainen spanieli
Kuten jo tuossa aiemmin kerroin, mun varsa kuoli ruunauksen yhteydessä ja heti seuraavana päivänä hankin meidän perheeseen koiranpennun…
Se mies esitteli itsensä sen kasvattajaksi, koiran piti täysikasvuisena painaa 6-7 kiloa ja sillä kuului oleman spanieliäiti. Myöhemmin kuitenkin kävi ilmi, että pentu onkin kotoisin Virosta, ja sen kasvaessa ei varmaan kenellekkään ole jäänyt epäselväksi, että se olento, joka meillä on, ei ole spanielia nähnytkään ja se on nyt puolen vuoden ikäisenä n.10 -kiloa painava. Siinä vaiheessa huolestutti, kun eläinlääkäri sille rokotusta antaessaan kyseli meidän perheen iho-ongelmista ja kutinoista.
No kirppuja me ei siitä sentään ole saatu ja kyllähän se sentään on jotain iloa tähän torppaan tuonut. Osaahan se sentään tanssia takajaloillaan makupaloja kerjätessään.
Pikkuhiljaa meille on kuitenkin alkanut valkenemaan surullinen totuus tästä mustasta ystävästämme: sen älykkyysosamäärä on vahvasti miinuksen puolella. Yleensä koirat juoksevat autoa VASTAAN, tämä pyrkii juoksemaan auton ALLE. Ei se vissiin tajua, että sitä autoa kuitenkin pitäisi väistää, kun se tulee kohti. Ulos se ei tajua käskettäessä lähteä, jos ei isot koirat lähde edellä ja muutenkaan se ei tajua yksinkertaisempiakaan kehoituksia. Jos minä kutsun sitä luokse, se saattaa mennä orjan luo, (ihminen kutsui minua, sama kai tuo kenen luokse menen)… Se luulee tuvan komeron olevan koirien paskahuusi… Jne. loputtomiin…
Ja kuitenkin. Se on joka pennin arvoinen mitä me siitä silloin viime keväänä maksettiin. Eihän se vähä-älyisyys sen oma vika ole ja ei sillä ole kuitenkaan mitään luonnevikoja. Se nyt vain on sellainen hyväntahtoinen hölmö ja jaksaa aina olla iloinen ja kasvoilla on kokoajan juuri tuo typerä virnistys, jonka voitte todeta tuosta kuvastakin. Eihän sitä voi mitenkään olla rakastamatta.
Itselleni muistutukseksi:
-Olen käynyt eilen ja tänään uimassa koulun jälkeen…
-Mr. Puberteetti on puhunut puhelimessa jo yli tunnin…
-Riemullinen olo ja naitattaa…
Pyryharakka
Katastrofiaamu
Myöhästyin junalta ja orja töistä… Piti lähteä autolla kouluun sen jälkeen, kun olin ensin vienyt orjan töihin. Parinkymmenen kilometrin ajon jälkeen alkoi sokerit mennä alas ja mulla ei tietenkään ollut mitään sokeripitoista mukana. Pääsin sentään seuraavalle huoltoasemalle, ajokunnossa en kyllä enää siinä vaiheessa ollut… MISTÄ HITOSTA MÄ MUKA MUISTAISIN OTTAA SOKERIA MUKAAN, KUN VASTA 17 -VUOTTA OLEN TÄTÄ SOKERITAUTIA POTENUT??? Myöhästyin ensimmäisen tunnin, jolla olis kyllä pitänyt olla, kun en sähkösysteemeistä tajua yhtään mitään.
Pilalla koko helvetin päivä.
Musta jotenkin tuntuu, että tämä kaikki on jotenkin orjan syytä.
Pyryharakka
P.s Yöllä heräsin sellaiseen uneen, että olin olevinani naapurikaupungin ruumishuoneella itsemurhan takia kuolleena. TT-lääkäri, jota en ole edes nähnyt pitkään aikaan piteli mua käsistä kiinni sillai, että meidän sormet oli lomittain… Oli hyvä olo olla siinä. Kuoleminen kannattaa….
Mun pitäis hankkia elämä…
…Tän blogisivujen teemojen vaihtelun tilalle…
Nää kaikki ärsyttää ja vituttaa mua!
Pitäs ite nämäkin suunnitella!
PRKL!
Pyryharakka
Mua ei pelota mikään niin paljon kuin että…
..mulle käännetään selkä.
Selän kääntämistä on varsinkin sellainen alentuva ystävällisyys ja epäaito käyttäytyminen. Vittu jos kerran jätetään niin jätetään sitten kunnolla ja päin naamaa ja reilusti!!! Siks mä lähden kaikista ihmissuhteista yleensä ensimmäisenä kävelemään. Pikkuhiljaa hiipumalla suhteen kuin suhteen loppuminen on sellaista liisteripaskaa, mitä varmaan kukaan ei toivo. En ainakaan minä. Jos jättää ensimmäisenä, niin ei kerkeä tulla jätetyksi. Ehkä tämä on vähän samantapaista läheisriippuvuutta, kuin sekin, etten anna itseni rakastaa ketään kunnolla…
Pyryharakka on TunneVammainen isolla Teellä ja Veellä…
Huomenna pitää vielä odotella kaupungissa että orja pääsee töistä… Kotona ollaan siinä puolen kasin maissa illalla. Voi käydä ras-kaaks. Menen varmaan koulun jälkeen uimahalliin ja orjaa odotellessa syömään johonkin…
Pyryharakka
YäkYäkYäk hyissaatana!!!!!
Opiskelin tänään matematiikkaa!
Muistui mieleen ne ajat, kun isä opetti mua laskemaan ratsuraipalla. Varmaan tämä mun kammo numeroita kohtaan johtuu just siitä, että jos mä pentuna en jotain tajunnut, niin se pölläytti mua aina tukasta tai löi… Ja mähän en tajunnut.
Nyt kukaan ei sentään enää pöllyytä mua, mut silti mä en-vaan-tajua mitään, en yhtään mitään… Etenkin ne joka saatanan laskutoimitukseen ympätyt äksät pelottaa eniten, vaikka ne ilmestyisi esiin miten helpossa tehtävässä hyväänsä:
1+1= x = HUI! = tupakalle ja kahville…
Lenkille en uskalla nyt lähteä tän polven takia. Taidan alkaa maalaamaan…
Pyryharakka
Omahyväistä myhäilyä ja Pyryharakka laittaa pis-teen haahuilulle
Siivosimpas tuvan komeron. Sieltä meni roskikseen tavaraa kolme isoa jätesäkillistä ja kirpputorille muovipussillinen kenkiä sekä iso pahvilaatikollinen vaatteita. Jos olisin kissa, niin nyt varmaan kehräisin ja venyttelisin tyytyväisenä, se oli nimittäin kolmen tunnin urakka. Nesteetkin lähti kivasti kiertämään, paino oli tippunut eilis-illasta pari kiloa.
Sinun suhteesi olen päättänyt pitää nyt nollatoleranssia ainakin toistaiseksi. Olen päättänyt, etten enää tervehdi, enkä ole edes tuntevinani sinua. Toivottavasti ei enää ikinä tavata, etten antaisi hieman lapsellista kuvaa itsestäni murjottamalla… Mähän olen iso tyttö jo. Kolmekymmentäkolme vuotias!
KYLLÄ MIEHIÄ MAAILMASSA RIITTÄÄ PERKELE!!!
PIDÄ PASKAS!!!
HYMMH!!!
Pyryharakka
Ja näitten varassa meidän talon turvallisuus on…
Olis ihanaa olla koira. Voisi päivät maata lattialla, sängyssä tai sohvalla ja illalla katsoa ihmisiä, kun ne katsovat televisiota. Tosta kuvastakin voisi luulla, että ne on kuolleita. Pentua ei näy kuvassa, koska se nukkuu pehmeällä, lämpimällä sohvalla.
Alennustila!!!
Hyi hävetkää!!!
Katsokaa nyt itseänne!!!
Pyryharakka
